Conrad Stoltz

Triathlonisti ja XTERRA-triathlonisti

"Mikään ei voita reittiosuuksia, jotka saavat adrenaliinin ryöppyämään niin, että täytyy huutaa Wuhuuuuu!"
Conrad Stoltz – Triathlonisti ja XTERRA-triathlonisti

Eteläafrikkalainen Conrad Stolz aloitti kilpaurheilun yhdeksänvuotiaana, jolloin hän osallistui ensimmäiseen BMX-maastopyöräilykilpailuunsa.

Tarina

Triathlonissa kilpailemisen Stoltz aloitti 14-vuotiaana, ja saatuaan koulunsa päätökseen hän ryhtyi urheilemaan ammatikseen. Nyt hänen urheilu-uransa on kestänyt jo yli 20 vuotta. Sinä aikana hän on voittanut 50 XTERRA-triathlonia ja neljä XTERRA-maailmanmestaruutta sekä osallistunut kahdesti olympiatriathloniin.

Stoltzin ammattilaisura ei kuitenkaan alkanut hohdokkaasti. "Nukuin puistonpenkeillä tai hakeuduin oma-aloitteisesti poliisiasemalle nukkumaan ennen kilpailua, ja voitin kisoja halvoilla lainapyörillä", hän kertoo. Stoltz alettiin tuntea urheilijana, joka elää askeettisesti ja panee varusteensa koville, joten hän sai lempinimen "luolamies". Hänen tiedetään kuitenkin olevan myös nöyrä ja myötätuntoinen kilpailija. Voitettuaan 50:nnen XTERRA-triathloninsa hän jäi maalialueelle odottamaan, jotta sai onnitella viimeisenäkin maalilinjan ylittänyttä kilpailijaa hienosta suorituksesta. 

Stolz pitää kilpailukuntoaan yllä tieteellisen tarkoin metodein. Syketietojen tarkkailu ja palauttavat harjoitukset ovat hänen valmistautumisensa kulmakiviä.

"Olen kilpaillut ammattilaisena jo 22 vuotta, joten minulla on aika vankka pohja. En siis tee varsinaisia pohjakuntotreenejä, mutta pidän hyvää kuntoa yllä koko vuoden – enää en voi nautiskella kolmen kuukauden jäätelön- ja oluentäytteisistä lomajaksoista kuten nuorempana", Stoltz toteaa.  

Stoltz rakastaa ulkona liikkumista ylipäänsä, mutta hän myöntää maalinauhan katkaisemisen tuntuvan aina yhtä mahtavalta. Kuinka hän oikein pystyy antamaan niin kovan vastuksen puolta nuoremmille kilpailijoille? Stoltz toteaa, että kokemus tuo toki etua, mutta loppujen lopuksi tärkeintä on rakkaus lajia kohtana ja myönteinen asenne.

Faktat
Conrad Stoltz
NimiConrad Stoltz
LajitXterra Triathlon (ammattilaisena vuodesta 1991)
HarrastuksetEnduro-motocross, hyvä ruoka ja viini
KotikaupunkiStellenbosch, Etelä-Afrikka
Websitehttp://suuntousanews.blogspot.com/
Movescount.com profiilihttp://www.movescount.com/members/Conrad_Stolz
Edellinen
William Trubridge
Seuraava
Ueli Steck