Kilian Jornet

Maastojuoksija ja vuoristohiihtäjä

"Olen maastojuoksija ja vuoristohiihtäjä, mutta ennen kaikkea yksinkertaisesti rakastan vuoria. Mutta rakastan myös vauhtia!"
Kilian Jornet – Maastojuoksija ja vuoristohiihtäjä

Katalonian Pyreneillä syntynyt Kilian Jornet on yksi maailman merkittävimpiä ja monipuolisimpia vuoristourheilijoita.

Tarina

Jornet on lähes ainoa, joka on huippu kahdessa lajissa, vuoristohiihdossa talvella ja maastojuoksussa kesällä. Jornetin kohdalla huomattavaa on myös se, että hän on hyvä kaikilla matkoilla, 1 km:n ylämäkisprinteistä aina vuoristomaratoneihin ja jopa 280 km:n ultrajuoksuihin.

Vuoden 2014 alussa Jornet nimettiin aikakauslehti National Geographicin vuoden seikkailijaksi. Hän oli aikakauslehden loppukilpailuun valitsemien useiden tutkimusmatkailijoiden, kiipeilijöiden ja seikkailu-urheilijoiden joukossa, joista yleisö äänesti mielestään parhaan.

Vuonna 2012 aikakauslehti Athletics Weekly valitsi hänet maailman parhaaksi juoksijaksi jopa Usain Boltin ja Mo Farahin edelle. Hänen palkintoluettelonsa, joka on nähtävissä hänen kotisivuillaan, on varsin vaikuttava. Jornet sanoo kuitenkin olevansa pohjimmiltaan yksinkertaisesti rakastunut vuoristoihin. "En juokse voiton vuoksi, vaan saadakseni olla vuoristossa", hän sanoo.

"Vuoristossa tunnen oloni kotoisaksi.  Vuoristossa sitä tuntee olevansa merkityksetön. Kun huomaa olevansa mitätön, on parhaat mahdollisuudet löytää kaikkea. Rakastan myös kilpailua, nopeaa etenemistä ja itseni haastamista. Olen hyvin kilpailuhenkinen. Tulen viettämään aikaani vuoristossa senkin jälkeen, kun joskus lopetan kilpailemisen.

Maastojuoksun ja vuoristohiihdon lisäksi Jornet on taitava alpinisti, jonka tavoitteena on asettaa nopeusennätyksiä Euroopan ja Amerikan korkeimmilla vuorilla, vuonna 2015 Mount Everestillä. 

Lisätietoja osoitteessa www.summitsofmylife.com

Faktat
Kilian Jornet
NimiKilian Jornet
LajitMaastojuoksu, vuoristohiihto
KotikaupunkiChamonix, Ranska
Websitehttp://www.kilianjornet.cat/
Movescount.com profiilihttp://www.movescount.com/members/kilianjornet
Edellinen
Jill Heinerth
Seuraava
Badewanne-sukeltajat